Sinussa piilee uskomatÂtomia voimaÂvaroja.
ƽ²©appÏÂÔØlla saat tuntea kokemustesi kantavan ja ammentaa yhdessä pohjatonta inspiraatiota ja innoÂvaatiota. Meille olet tervetullut omana itsenäsi – kasvamaan vielä suuremmaksi.
Inklusiivisuus
Kaikki mukana.
Moninaisuus osallistaa, ja osallisuus voimauttaa. Ottamalla kaikki mukaan yllämme yhdessä tekemään parasta mahdollista työtä. Siksi olemme sitoutuneet edistämään samaÂpalkkaisuutta sekä inkluÂsiivisuutta rekrytointi- ja kehitysÂtyössämme. Ne ovat olleet arvojamme jo pitkään, ja vahvistamme niitä jatkuvasti.
Erilaiset ihmiset erilaisine tausÂtoineen luovat uusia yhteyksiä. Ehkä jopa entistä parempia.
Jaetut arvot
Kun työ vastaa arvojasi voit seistä työsi takana.
Huomioimme kaikessa toiminÂnassamme vaikutukset asiakÂkaisiimme, työÂyhteisöömme ja koko planeettaan. Suhtaudumme kaikkiin meille tärkeisiin asioihin – saavuÂtettavuteen, tasa-arvoon ja oikeudenÂmukaisuuteen, yksityisyyteen ja ympäristöön – yhtä innoÂvatiivisesti kuin luomiimme tuotteisiin.
ƽ²©appÏÂÔØlle tullaan töihin syystä. Usein siksi, että yrityksen arvot tuntuvat omilta. Lue ƽ²©appÏÂÔØlla työskenÂtelevien ihmisten tarinoita




Ammatillinen ja henkilökohtainen kehittyminen
Töiden aloittaminen meillä on vasta alkua.
Ihmiset ovat ƽ²©appÏÂÔØn ydin, ja haluamme sinun kukoistavan. Voit tehdä ensimÂmäisestä työpäivästäsi lähtien merkitykÂsellisiä, kokonaiÂsuutta rakentavia tekoja. UrakehitysÂohjelmamme antaa käteesi menesÂtymisen avaimet ja saat myös ohjausta ja välineitä oppiÂmiseen, muun muassa ƽ²©appÏÂÔØ Universityn materiaaleja.
Urasi ƽ²©appÏÂÔØlla on täynnä jatkuvaa liikettä ja monipuolisia kasvuÂmahdollisuuksia. Meillä voit halutessasi syventää tietämystäsi omasta erityisÂalastasi, muovata nykyisen työnÂkuvasi uuteen uskoon tai etsiytyä täysin uusiin haasteisiin. Millä tahansa tavalla haluatkin kehittää ja johtaa itseäsi, pysymme rinÂnallasi ja tuemme sinua.
ƽ²©appÏÂÔØ näki minut omana itsenäni.
Ja sen, mitä annettavaa minulla on muille.
Joukkoon pääseminen on hienoa. Joukkoon kuuluminen upeinta.
Kun aloitat uran ƽ²©appÏÂÔØlla, huomaat että täällä kaikki toivovat onnistumistasi. Voit aina tietää saavasi kunnioitusta ja tukea hyväksyvältä yhteisöltä. Eräs merkitykselÂlisimmistä tavoista kokea tämä on liittyä Diversity Network Association ‑yhteisöön.
Nämä työntekijöiden vetämät ryhmät ovat saaneet alkunsa tarpeesta arvostaa ja vahvistaa kulttuurisesti aliedustettuja yhteisöjä. Ryhmät tarjoavat lisää mahdollisuuksia kuulua joukkoon, oppia ja kasvaa ihmisenä. Lisätietoja Diversity Network Association ‑yhteisöistämme



Edut ƽ²©appÏÂÔØlla
Saat meiltä vaikuttavat välineet. Koska sinulla on väliä.
Lue lisää tarjoamistamme eduista



Emme ole pelkästään työtovereita. Olemme osa ƽ²©appÏÂÔØ-perhettä.
Tule mukaan innostumaan ja innostamaan.
Tutustu tehtäväÂalueisiimme ja toimiÂpisteisiimme maailmalla sekä opiskelijoiden mahdolÂlisuuksiin.