Yhteiset arvot
ƽ²©appÏÂÔØlla jakamamme yhteiset arvot inspiroivat meitä työssä, jota jaamme kaikkialle. Ja niiden ansiosta olemme myös sitoutuneet maailman kehittämiseen entistä paremmaksi paikaksi. Kaikki täällä ponnistelevat tämän tavoitteen eteen omalla tavallaan. Siksi teemme intohimolla sen, minkä osaamme ja mikä on mielestämme tärkeintä. Kaikki työnÂtekijämme ovat erilaisia. Kun tutustut heidän tarinoihinsa, huomaat kuinka niissä jokaisessa korostuu henkilöÂkohtaisten ja ammatillisten arvojen kohtaaminen.

Terve suhtautuminen hyvinvointiin.
Moony, ƽ²©appÏÂÔØ Store Lead Genius
Soul, Etelä-Korea

Persoona mukaan personointiin.
Jessica, ƽ²©appÏÂÔØ Initiatives Accessibility Leader
Sydney, Australia

Pidetään yllä vihreyttä. Ja puhtautta.
Xu, Environment and Supply Chain Innovation Program Manager
Shanghai, Kiina

Hieno startti uralle.
William, ƽ²©appÏÂÔØ Storen asiantuntija
Shanghai, Kiina

Inspiraatiota lisätystä todelliÂsuudesta.
Manuela, järjestelmäinsinööri
München, Saksa

Tehtävänä ƽ²©appÏÂÔØn tulevaisuus. Ja kaikkien mahdollisuudet.
JP, koulutusÂsuunnittelija
Cupertino, USA

Lähentämässä yhteisöjä vapaaehtoisÂtyön koordinaatÂtorina.
Cynthia, asiakasneuvoja
Cork, Irlanti

Apuna omien polkujen löytämisessä.
Nafisah, ƽ²©appÏÂÔØ Storen myymäläÂpäällikkö
Santa Monica, USA

Tuotteet ja työurat helpommin saavutettaviksi.
Chris, Machine Learning / AI Engineering Manager
Pittsburgh, USA

Tuotantoketjun uusiminen mullisti myös kierrätyksen.
Jennifer, Operations Program Manager
Cupertino, USA

Siltana laitteiden ja koodin sekä ihmisten ja tietoturvan välissä.
Brian, Engineering Manager
Cupertino, USA